Fortumin tiedotuksen sietämätön keveys
Fortumilla on 24 viestintäjohtajaa ja -päällikköä. Tiedotuksen toiminta ei ole ollut ainakaan päällikköportaan koosta kiinni. Lopputuloksen tiedämme. Ei ole toiminut kumpaakaan suuntaan. Ihmiset ovat yrittäneet päiväkausia, mutta eivät ole saaneet tietoa sähköongelmistaan perille.
Sillä johtajamäärällä odottaa, että homma pelaa erityisen liukkaasti ja tehokkaasti asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja viranomaisille.
Tiedottaminen on tärkeää, sillä se on osa turvallisuutta. Epätietoisuus nakertaa edelleen sähköttömien talouksien asukkaita. Vikailmoituksia on tehty, mutta mitään palautetta niiden perillemenosta ja vaikutuksesta ei synny.
Pelastuslaitos on saanut tietoa vain siten, että on istuttanut oman miehensä Fortumin tiloihin. Kunnat ovat olleet pimennossa, eivätkä ole voineet hoitaa omaa velvollisuuttaan. Kun näistä myrskyistä selvitään, on välttämätöntä istuttaa eri tahot saman pöydän ääreen ja suunnitella tiedonkulun hoitamista paremmin vastaisuudessa. Tietoyhteiskunnassa tätä on pidetty itsestäänselvänä. Erään asiantuntijan mukaan olemme kuitenkin tiedonkulun kehitysmaa.
Monella taholla on selitetty, että korvaukset sähkökatkoista tulevat automaattisesti, ilman erillisten valituksen tekoa. Kuka senkin uskoisi? Miten Fortum osaisi antaa korvauksia, kun sillä ei vieläkään näytä olevan täyttä tietoa niistä talouksista, joissa ei ole sähköä?
Laskut sähkönsiirrosta löytävät perille tarkasti ja varmasti. Ehkä nämä osoitetiedot saataisiin siirtymään myös muille osastoille Fortumin sisällä? Ja ehkä nykytekniikalla pystyisi kaikille kotitalouksille kertomaan tilanteesta?
Eipä ole valtiokaan pystynyt omaan leiviskäänsä hoitamaan kunnolla. Suomessa on kohta kymmenen vuotta rakennettu tekstiviesteihin perustuvaa tiedotus- ja varoitusjärjestelmää. Mahtaako valmistua ennen kuin muu tekniikka on korvannut tekstiviestit?
Nyt seuraamme silmä tarkkana Fortumia. Kun akuutti kriisi on ohi, odotamme Fortumin viestintäpäälliköiltä ja -johtajilta vakuuttavaa selostusta siitä, mitä konkreettisia parannuksia he ovat tehneet vastaavien tiedonkulun katastrofien estämiseksi. Aikataulukin on syytä olla ripeämpi kuin valtiolla.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Voipi olla että ne 24 johtajaa ovat olleet lomilla. Osa kenties mökeillä mihin ei ole saatu yhteyttä. Loput jossain ulkoimailla. Ei ole pystytty pitämään palaveria jossa olisi sovittu kenen viestintäjohtajan tontille asia kuuluu. Tai sitten on sovittu että se kuuluu juuri sille ketä ei ole saatu kiinni. Toisaalta voi olla että palaveri jossa sovitaan kriisiviestintäpalaverin ajankohdasta on peruttu tärkeämmän optiopalaverin viivästymisen pelossa.
Fortumilla olisi vakavan anteeksipyynnön paikka.
Olisin odottanut, että näin yhtiön toiminnan ollessa kriisissä, olisivat myös tiedotusjohtajat olleet työssään yhtä ahkerasti kuin linjojen vikoja korjaavat asentajatkin.
Ainakaan minulle, sähköviasta kuudetta (6) päivää kärsineelle ei yhtiön tiedotus näy hyvänä.
En voi olla solvaamatta yhtiötä johtajien optioistaan, miten kehtaatte.
Viestintäjohtajat ovat hoitaneet oikein työnsä, prioriteettien mukaan.
1. Tärkeintä on ollut varmistaa, että vanha ja uusi toimitusjohtaja saavat maksimaalisen palkan ja eläke-edut.
2. Toiseksi tärkeintä on, että osakkeenomistajat saavat mahdollisimman paljon osinkoa, mutta ei kuitenkaan liian paljon, sillä
3. Kolmanneksi tärkeintä on varmistaa yrityksen markkina-arvo ja saada sille halukkaita ostajaehdokkaita, jotka lopullisesti tuottavat parhaan tuloksen kohtiin 1 ja 2.
Muu on sivutointa ja sälää ja siihen riittää kuka tahansa luonnonlahjakkuus, joka silloin tällöin vastaa puhelimeen. Kohdat 1 - 3 eivät ole riippuvaisia säläasioiden viestinnästä.
Suomessa viestintä on enimmäkseen naisten hallussa.
Siksi se niin avutonta onkin.
12 tunnin sääntö on liian löperö sähköyhtiöille korvausten alkamiseksi. Ei näihin sähköyhtiöihin tehoa kuin kovennetut rangaistukset sähkökatkoista. Nyt yhtiöiden kannattaa jättää investoinnit tekemättä ja maksaa murut, joita korvauksiksi kutsutaan.
Suomen kansalaisten etujen ja turvallisuuden sovittaminen yhteen kansainvälisen pörssiyhtiön kiihkeän voitontavoittelun kanssa tuntuu olevan mahdoton yhtälö samalla, kun pääomistaja Suomen valtio on taka-alalla ja jahtaa lähinnä jokakeväistä osinkomälliä rumaa budjettialijäämäänsä paikkaamaan.
Fortumin nykyisessä hallituksessa yhteiskunnallista osaamista Suomesta on vain ex-pääministeri Esko Aholla:
http://www.fortum.com/fi/konserni/hallinto-ja-johtaminen/hallitus/pages/...
Suomen kansalaisten etujen sovittaminen yhteen suomalaisen sataprosenttisesti valtio-omisteisen yhtiön kiihkeän voitontavoittelun kanssa tuntuu olevan mahdoton yhtälö samalla, kun omistaja Suomen valtio on taka-alalla ja jahtaa lähinnä jokakeväistä osinkomälliä rumaa budjettialijäämäänsä paikkaamaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011123115022752_uu.shtml
Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi
http://www.facebook.com/pages/Rautatiematkustajat/158345494253217
Eikös Viestintäministeri (tjsp) ole ahkeroinut autolla
ajelun valvonnasta huipputekniikalla koko maan kattavalla
metrintarkalla systeemillä satelliittiteitse.
Kun systeemi osoittaa autojen pysähtyneen kaatuneen puun
tai sähköpylvään eteen niin apu - metsurit ja sähkömiehet
paikalle heti.
Eihän Fortum noin suurta tiedotusjohtajien määrää tarvitse jonkin niin mitättömän asian hoitamiseen kuin muutaman sadan tuhannen suomalaisen elämään pahasti vaikuttavista sähkökatkoksista tiedottamiseen. Ei toki.
Lalli Laaksonen toi jo edellä ilmi paljon tärkeämpiä asioita kuin esim. 200 000 suomalaisen sähköongelmat.
Fortum tarvitsee paljon tiedotusvoimaa kääntääkseen TGC-10 -sähkövoimalaitoksen järjettömän suuret investoinnit näennäiseksi voitoksi. Tämä laitoshan sijaitsee Siperiassa, vaikka siitä kertovat kuvat olivatkin Murmanskissa olevasta laitoksesta. Siihen uutiseen Fortum ei ole koskaan vastannut sanallakaan.
Suurta tiedotusstaabia ei käytetä myöskään hallintoneuvoston informoimiseen. Esim. silloinen kansanedustaja Juha Mieto kertoi, ettei hän saanut Liliukselta Siperian hankkeesta mitään tietoa. Hallintoneuvoston jäsen ei saanut pyytämäänsä tietoa niistä perusteita, millä Fortum oli päätökset tehnyt. Siinäpä vasta oivallista oman hallinnon "kunnioittamista".
Fortum on erittäin suurta voittoa veronmaksajien ja sähkökäyttäjien kustannuksella haaliva yhtiö. Kun Lilius pantiin pellolle, tilalle pääsi Siperia-kauppoja hoitanut henkilö. Joten mitään muutosta ei ole tulossa.
Mistäpä löytyisi tällekin kansalaisten edun vastaiselle toiminnalle isäntä/emäntä?
Ei taida Arkadianmäen lammaslaumasta löytyä.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Sääntö numero 1: ei löydy. Sääntö numero 2: jos sattuisi löytymään, noudatetaan sääntöä no 1.
Eduskunnassa, kuten koko politiikassa, on yhtenäisyyden paine niin valtaisa, ettei yksittäisiä mielipiteitä juurikaan sallita. Siksi puhutaan poliittisita broilereista. Jokainen edustaja, joka osoittaa yksilöllisyyttä, listitään takuuvarmasti.
Kaikkein tulee olla tasapäisiä ja heidän toimiensa puoluekurin tiukasti säätelemiä. Jos joku yrittää irtiottoa, hänet leimataan politiikassa ja mediassa vähäpäiseksi, vaaralliseksi, rasistiseksi, venäjävastaiseksi … nimityksiähän löytyy.
Niinpä.
Fortumin päämurheet ovat muualla, kun sen jättimäisistä investoinneista Venäjän sähköhuoltoon ei ole tuottoja alkanut kuulumaan.
Ei sen puoleen, tuskin alkaa kuulumaankaan, sillä sekaantuihan Fortum Venäjällä alaan, joka on lakisääteisesti strateginen, eli valtion hallinnassa, joten mitään markkinahintoja se ei tule toiminnastaan siellä saamaan.
Fortumin on turha haaveilla maakaapeleista Suomessa, sillä sehän maksaa miljardeja, ja ne suomalaisilta sähkölaskun maksajilta nyhdetyt miljardit ovat Venäjällä.
Mutta saihan Venäjän investoinnit aloittanut Lilius optiomiljoonansa.
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/fortumin+venajanl...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tutkija-varoittaa-fortumin-venaja-sijo...
Fortumin markkina-arvo on tuollaiset 15 miljardia euroa. Tästä Suomen valtio omistaa karvan yli puolet, ja epäonniset sijoittajat loput.
Jokaisella Suomen kansalaisella siis on tuossa lafkassa kiinni sellainen 1700 euroa (vähintään). Olisi reilusti yli kaksi tonnia, mutta kummasti osakekurssi putosi jo kesällä. Ja mitähän tuolle omaisuudelle nyt sitten tapahtuu?
No, onneksi Fortum ei omista ydinvoimaloita, eikun -
Voisi hyvin kysyä, mistä ne tuollaiset 15 mrd. euroa on arvoksi saatu. Eikö vastaus ole ilmiselvä: Fortumin asiakkaille ja veronmakajille myytyjen palvelujen ylihinnoittelulla.
Oho. En ollutkaan tietoinen että omistan Venäjällä olevien ydinvoimaloiden osakkeita.
No tämähän kääntää asian ihan toiseksi, nythän onkin ilo olla sähkövikojen keskellä.
Heh, sanan "ilo" voi melkoisella todennäköisyydellä laittaa sulkumerkkeihin. Koko hankintaprosessi oli täysin käsittämätön. Olen sitä käsitellyt muutamassa artikkelissa, joista esimerkkeinä: http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1522&author=10 ja http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1584&author=10 ja http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1765&author=10 ja http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1794&author=10.
Huuskon linkistä selviää Fortumin hallituksen kokoonpano. Siellä ei ole ketään, joka ymmärtäisi tavallisen kuluttajan tilannetta. Kaikki ovat niin uskomattomissa tulojen ja omaisuuksien sfääreissä, että ei sieltä sähkönkäyttäjää näy.
Hallituksen jäsenet ovat myös hyvin tai erittäin oikeistolaisia. Tärkein tehtävä on yhtiön osinkojen ja osakkeiden arvonnousun optimointi. Siinä sivussa kuitenkin ei vähemmän tärkeänä hoidetaan erilaiset palkitsemisjärjestelmät. Tavallista laskunmaksajaa ei tiedetä olevankaan.
Esko Aho näyttää myös nököttävän jäsenenä. Hän oli Sitran johtaja ja hänen käyntikortissaan luki Pääjohtaja sekä toisella puolella President. Niin se v-tus saattaa alitajunnasta kimmota.
Fortumin nykyinen pääjohtaja silloinen apulaistoimitusjohtaja lennätti Siperiaan Ahon ja muita huippuja voimalaa katsomaan. Nyt Siperianprojektin vastuuhenkilö johtaa koko Fortumia ja Aho on hallituksessa.
Kun projekti menee suomalaisittain sanoen ns perseelleen ei vastuuhenkilöä löydy. Mutta eihän se kehenkään koske, sillä kuluttajat maksavat ja sähkölaskut nousevat.
Mitä onkaan tulossa nurkan takaa? Suomen taloushistorian suurin moka oli Härmälän hoitama EnsoGutzeitin Kanadan retki. Härmälä palkittiin Suomen suurimmalla eläkkeellä.
Sonera osti varatoimitusjohtajansa johdolla Saksasta puhdasta ilmaa ja teki valtavan tappion. Varatoimiusjohtaja sai lähteä ja viestintäministeri Heinonen palkittiin Ylen johtajanviralla.
Näin meillä Suomessa. Mitenköhän muualla? Ainakin Fortumilla on kehnot kortit kädessä ja kohta huonot housuissa. Mutta ei se mitään me kuluttajat maksamme kyllä.
Tulipa tässä mieleen sellainen asia, että miksi niiden suomalaisten, jotka saavat palveluja vain paperille kirjattuna mutta eivät käytännön tasolla pitää maksaa valtion ja kunnallisveroja?
Eiköhän se olisi vähintäänkin kohtuullista, että ne jotka saavat palveluja ihan oikeassa elämässä pitäisivät yllä kansanedustuslaitosta ja kuntia.
Miksi niiden eli yleensä vähävaraisten pienistä tuloista pitää veroja maksaa, kun todellisuudessa kansanedustuslaitos toimii käytännön tasolla vain yritysten ja hyväosaisten etujen turvaajana?
Sähkökatkos käytännön tasolla tuo kohtuuttomasti ongelmia niille joita se koskettaa. Ei hymyilytä yhtään optiot ainakaan minua, niiden saajia kylläkin.
Näyttää olevan niin mitä suurempi yritys sen huonommin tiedotus toimii, byrokratia rakennetaan niin kovin vaikeaksi, ettei sitä hallitse kukaan, eräs sen ongelmista on se kuka saa tiedottaa ja kuka ei, siellä byrokratian sisällä vallitsee hiekkalaatikko leikki jossa hierarkia toimii omalla tavallaan.?
Toivottavasti Fortumilla aletaan kiinittää huomiota ihan oikeasti siihen asiaan, ja jätetään ne hiekkalaatikkoleikit sivuun, asiakastahan te palvelette ette toisianne.?
Vaikka yritys on kuinka iso ja omistuspohja mikä hyvänsä ja siellä tiedottajia tai muita työntekijöitä kuinka paljon, se voi olla tehoton monesta syystä.
YLE Uutiset kertoi tapaninpäivän tsunamista samanaikaisesti kahden suomalaisen kadonneen ja sittemmin löytyneen, kun CNN lähetti jo rakeista suoraa kuvaa paikanpäältä ja kertoi tuhansista kuolonuhreista ja myös suomalaisista. Samaan aikaan täsmälleen.
Koska tiedottjat ovat Fortumin johtoportaassa, heille ei kuulune kenttätyö. Pitäisi olla niitä alaisia, jotka tekee varsinaisen työn, he vain nimikkeensä mukaan johtaa tiedottamista. Suorittajista ei ole kerrottu, onko heitä. Eihän päällikkötason tiedotusvastaavat noin isossa yrityksessä yksin mihinkään kykene, jos asiasta ei ole etukäteen sovittu ja sanottu miten pitää laajan sähkökatkoksen sattuessa toimia.
Samalla kukaan ei uskalla tietenkään sanoa vielä mitään, koska jokaiseen haastatteluun kuuluu kysymys, kuka korvaa ja mitä korvaa ja paljonko korvaa.
Fortumissa mietitään nyt kuumeisesti miten vahingonkorvausten määrä minimoidaan, ettei tulos kärsi. Se on se pääasia.
Minulla on mökillä etäluettava mittari, mutta mökkitalkkari (jonka yhteystiedot sähkönsiirtäjällä ja sähkön tuottajalla ovat varmasti) ei ole saanut vielä tietoa milloin diesel-agrekaatti saattaisi lopettaa melkoisen metelin aiheuttamisen. Se jäi kunnolla eristämättä, koska sitä ei ole asennuksen jälkeen juurikaan tarvittu.
Nyt se eristetään, niin ettei kenenkään tarvitse tulevaisuudesskaan lähitienoolla kynttilänvalossa sen katkonaista käyntiääntä kuunnella. 14.5 kilometriä olisi kaivettava kaapelia maahan, niin noin 240 mökkiä ja maatilaa niin ongelma olisi huomattavasti pienempi, sillä yksi metsänomistaja on välissä ja hänen hoitamattoman metsänsä puut pudottivat koko yhteisön kaapelin 7-8 kilometrin matkalta alas ja osa tolpistakin on poikki tai ne joudutaan vaihtamaan. Väylä on niin kapea, että sinne ei pääse korjaajien hyvällä kalustolla, vaan käsipelissä ja traktorilla vedetään kalusto paikalleen uudestaan. Kunnes tulee seuraava lumimyrsky ja taas meillä agrekaatti pärähtää käyntiin.
Tätä kirjoitettaessa sain tiedon mökkitalkkarilta, että sähköt kytketään huomenna. Sähköyhtiön tiedotuksen hoiti tässä tapauksessa Kajaanista töihin komennettu (mökki ei ole siellä päinkään)sähköasentaja. Niin helppoa se on. Pyysin mökkitalkkarilta asentajan puhelinnumeron, niin voin kysyä seuraavan kerran häneltä, että mikäs meillä pätkii. Hän tuntuu tietävän, koska oli kertonut muidenkin kylien tilanteen päivän tarkuudella katsomalla sen omasta älykännykästään. Fortumin 24:lle päällikölle pitäisi varmaan jonkun tahon luovuttaa älykännykät ja opettaa ne käyttämään muutakin kuin Angry Birds peliä.
Ps. Yksi omituinen ilmiö paljastui myös. Muutamat kyläläiset ovat käyneet haukkumassa sähkövioista niitä korjaajia. Heitä on jopa uhkailtu. Ovat senverran kovakuntosta porukkaa, että ei kannata. Joku tolkku pitäisi olla silti.

Kommentoi 24 kommenttia